Sallan työ talousassistenttina koostuu monipuolisista työtehtävistä

Alun perin vuonna 2018 kesätöiden kautta UTUlle tiensä löytänyt Salla Laine työskentelee UTUlla nykyisin talousassistenttina. Työssään Salla pitää eniten sen monipuolisuudesta sekä vaihtelevuudesta.

-Työnkuvaani kuuluu mm. ostolaskujen käsittely, myyntilaskutus, myyntisaatavien seuranta, asiakasrekisterin ylläpito sekä muita tehtäviä, joita eteen tulee, Salla kertoo.

Ennen UTUlle tuloa Salla on ehtinyt tehdä monenlaista, kuten opiskella matkailuvirkailijaksi ja ylioppilaaksi sekä työskennellä monenlaisissa ympäristöissä ja erilaisissa ammateissa. Monipuolisen työkokemuksen kartuttamisen jälkeen Salla päätti lähteä opiskelemaan liiketaloutta Satakunnan Ammattikorkeakouluun, josta valmistuttuaan työllistyi UTUlle.

-Mikään aiemmista työtehtävistä ei sitten lopulta tuntunutkaan omalta jutulta, joten halusin vielä jatkokouluttautua, jotta voisin tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä, joka tuntuu omalta, Salla sanoo.

Sallan tavallinen työpäivä UTUlla muodostuu laskujen siirtämisestä järjestelmään ja niiden kirjaamisesta sekä laskutuksesta. Lisäksi päivän aikana hoidetaan monia muita juoksevia asioita, kuten pyyntöjä asiakkaan tietojen tarkistamisesta tai asiakkaiden perustamisesta rekisteriin.

”Tuli ikävä ihmiskontakteja ja työkavereille höpöttelyä”

Etätyöaikana Salla huomasi sen, kuinka tärkeitä sosiaaliset kontaktit ovat hänelle työpäivien aikana. Lisäksi arvostus omaa työyhteisöä kohtaan nousi entisestään. Itseään oma-aloitteiseksi ja tietyllä tapaa periksiantamattomaksi kuvailevan Sallan mielestä UTUn työyhteisössä parasta on rentous ja huumori.

-Tykkään ihan hirveästi meidän työyhteisöstämme ja tiimistä, johon kuulun. Minun mielestäni meillä on todella hyvä porukka kasassa, jossa saa olla oma itsensä, Salla kertoo.

Onnistumisen tunteen työssä Sallalle luo se, kun työt rullaavat ripeässä työtahdissa hyvin eteenpäin sekä tietysti se, kun saa palautetta ja kiitosta tekemästään työstä. Hän myös kertoo arvostavansa UTUlla sitä, että työntekijät otetaan huomioon ja mahdollisiin epäkohtiin tartutaan.

Akut täyteen puutarhan hoidolla ja muilla harrastuksilla

Vapaa-ajalla Sallan mielenkiinnon kohteet vaihtelevat vuodenajan mukaan. Puutarha ja kasvit kiinnostavat Sallaa erityisesti ja viime kesänä hän kasvattikin omista taimista esimerkiksi kurkkua, tomaattia ja paprikaa.

-Tykkään puutarhan hoidosta ja nyt, kun on oma piha, pääsee toteuttamaan itseään. Lisäksi tykkään myös pyöräillä ja kalastaa sekä muutoin liikkua luonnossa. Talvella on mukava kaivaa käsityöt esille ja käpertyä sohvan nurkkaan, Salla toteaa.

Salla kertoo, että hänellä ei ole koskaan ollut ongelmana se, että työasiat painaisivat hänen mieltään vapaa-ajalla. Tätä on edesauttanut tunne siitä, ettei ole yksin asioiden kanssa, vaan saa tarvittaessa apua ja työt jaetaan tasaisesti.

-Luonto ja luonnossa liikkuminen sekä ystävät saavat minut vapaa-ajalla rentoutumaan ja unohtamaan työarjen asiat, Salla sanoo.

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli