Teija löysi tiensä työelämään UTUn kurssien kautta

Työkseen omakotitalojen vakiokeskuksia sekä ryhmäkeskuksia tekevä Teija Hakasalo aloitti työuransa UTUlla helmikuussa 1989.

Ennen tätä hän oli opiskellut ammattikoulussa kotitaloudenhoitajaksi. Kuitenkaan perheenlisäyksen vuoksi Teija ei ehtinyt aloittaa kouluttautumansa alan töitä, mutta kuuli myöhemmin UTUn järjestämästä kurssista ja ajatteli, että siinä olisi nopea tie työelämään.

– Pääsin kurssille työhaastattelun kautta. Haastattelussa kysyttiin mm. teenkö käsitöitä, koska se katsottiin eduksi piirikaavioiden luvun oppimista varten, Teija muistelee.

Työnteon aloittamista UTUlla edelsi siis koulutus uusille työntekijöille. Koulutuksessa sähkötekniikan opettaja opetti teoriaa ja työharjoittelut suoritettiin UTUlla.

– Aluksi kokosin erikoiskeskuksia. Sitten jäin äitiyslomalle, jonka jälkeen olen työskennellyt vakiokeskustiimissä. Eli nyt olen ollut yli 30 vuotta täällä, kertoo Teija.

Työpäivät alkavat sillä, että tarkistetaan, onko tullut uusia tai kiireellisiä tilauksia, ja onko kaikkia osia tarpeeksi tilausten tekemiseen. Työt tehdään tietenkin siinä järjestyksessä, mihin asiakas on toimituksen pyytänyt. Kiireellisimmät ensin.

– Keskusten teko on kolmivaiheinen prosessi. Ensiksi on kalustus, sitten kytkentä ja viimeistely, jonka jälkeen keskukset pakataan ja ne lähtevät tukkuihin myyntiin, Teija toteaa.

”Työporukasta on muodostunut vähän niin kuin perhe”

Mielenkiintoinen ja vaihteleva työ sekä hyvät työkaverit ovat työssä viihtymisen kulmakiviä. Onnistumisen tunne työssä tulee Teijalle erityisesti siitä, kun kiireellinen tilaus saadaan valmiiksi ja lähtemään pyydetyssä aikataulussa. Hän pitää työssään myös siitä, että saa koetella itseään. Myös se piristää ja laittaa aivot enemmän töihin, kun pääsee välillä tekemään muiden kokoonpanolinjojen töitä.

Minulle on ollut tärkeää se, että olen itse saanut järjestellä työpisteeni oman makuni mukaan. Lisäksi työpiste on koottu ergonomisesti. Olen tyytyväinen siihen, että jos tarvitsen työpisteelleni jotain uutta tai muutoksia, ehdotuksiani kuunnellaan ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan, Teija kertoo.

Luonnettaan tarkaksi ja tasaiseksi kuvaileva Teija arvostaa UTUn pitkää taustaa, yli 100-vuotiasta perheyritystä. Hän nostaa esille myös turvallisuuden tunteen työssä, joka syntyy siitä, että kaikki työntekijät osaavat omat työtehtävänsä ja tekevät töissä aina parhaansa.

– UTUlla on niin paljon sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet täällä pitkään töissä. Työporukasta on muodostunut vähän niin kuin perhe, jonka jäsenet tunnistaa jopa kävelytyylistä myös vapaa-ajalla, Teija sanoo.

Teija kertoo työyhteisön tiimihengen olevan hyvä ja ryhmänjohtajien olevan parasta, mitä työpaikalla on lähiaikoina tapahtunut. Heidän ansiostaan tuotannon työntekijät saavat keskittyä omaan työhönsä ja ryhmänjohtajat auttavat ja ohjaavat tarpeen mukaan.

Vapaa-aikaan piristystä lapsenlapsista ja harrastuksista

Kun työpaikan ovi sulkeutuu työpäivän jälkeen, rentoutuu Teija muun muassa käsitöiden, äänikirjojen, elokuvien ja lenkkeilyn parissa. Myös lapset ja lapsenlapset tuovat iloa vapaa-aikaan.

– Lucinda Rileyn kirjat sekä henkilöiden elämäkerrat ovat sellaisia, joita kuuntelen tosi mielelläni. Parhaiten pystyn rentoutumaan ja keskittymään kirjan kuunteluun, kun teen samalla jotain kuten puutarha- tai lumitöitä tai lenkkeilen, Teija kertoo.

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli