Kolmen Fröökynän talossa sähkökalusteet ovat osa tyylikokonaisuutta

Rakennuksen kokonaistyyli on useiden pienten tekijöiden summa. Arkkitehtuurisessa suunnittelussa kokonaisuuksien ja yksityiskohtien harmonia ulottuukin aina sähkökalusteisiin asti.

Pikisaaren kaupunginosa aivan Oulun keskustan kupeessa on romanttinen tuulahdus menneestä: vieri vieressä seisovat hurmaavat puutalot luovat rauhallisuudessaan kontrastin kaupungin vilskeeseen. Tässä miljöössä keltasivuinen Oulun Arkkitehtikillan talo ei ensiksi erotu joukosta. Kyseessä on kuitenkin piakkoin kaksisataavuotispäiviään viettävä ja samalla yksi Oulun vanhimmista rakennuksista. Mennyttä aikaa henkii myös sen lempinimi, Kolmen Fröökynän talo, joka sai miljööseen sopivat sähköasennuskalusteet UTUn valikoimasta.

1800-luvun alkupuolella rakennettu talo sijaitsi alun perin muutaman kilometrin päässä, toisella puolella Oulun keskustaa. Siellä sitä asutti vuosien varrella useampi perhe ja sukupolvi – eräässä vaiheessa kolme siskosta, siitä talon lempinimi. Kaupungin vääjäämätön kehittyminen toi lopulta ajan hampaiden kaluamalle talolle purkutuomion 1980-luvun puolessavälissä. Oulun yliopiston Arkkitehtikilta näki kuitenkin talon historiallisen arvon ja tarjoutui siirtämään rakennuksen uuteen paikkaan sekä kunnostamaan sen. Uusi koti löytyi Pikisaaresta, ja nyt talo on yksi viimeisistä ja vanhimmista säilyneistä empireajan puutaloista.

Berkerin R.3-sarja tukee historiallisen rakennuksen tyyliä

Tänä päivänä Kolmen Fröökynän talo toimii Oulun Arkkitehtikillan kiltatalona sekä vuokrattavana tapahtuma- ja saunatilana. Kellarikerroksen saunatilat rakennettiin talon siirtämisen yhteydessä ja ylimmän kerroksen loungetila, eräänlainen killan päämaja, edustaa uudempaa tyyliä. Sekä talon julkisivu että sen keskikerros on kuitenkin säilytetty alkuperäisessä empiretyylissään.

Vanha talo tarvitsee luonnollisesti jatkuvaa ylläpitoa ja huoltoa. Viimeisimpänä Arkkitehtikilta remontoi yläkerran sekä saunatilat, mutta samalla uusittiin koko talon pistorasiat ja valokatkaisimet. Tässä arkkitehtikillan puheenjohtaja Anthon Timmerbacka näki mahdollisuuden koko rakennuksen tyyliä tukevaan ratkaisuun: Berkerin R.3-sarjan tuotteisiin.

– Empiretyylissä on yleisesti pyöreitä koristeaiheita, joten Berker-mallisto sopi talon luonteeseen ja käyttötarkoitukseemme hyvin, Timmerbacka kertoo.

R.3-sarjassa korostuu muotokielen kontrastikkuus, kun pyöreys kohtaa taustalevyjen suoraviivaisen pelkistetyn nelikulmaisuuden. Sarjan kalusteet soveltuvatkin siis erinomaisesti entisajan vaikutteita hyödyntäviin asennusympäristöihin – tai tässä tapauksessa suoraan historialliseen ympäristöön.

Pienillä yksityiskohdilla, kuten sähkökalusteilla, on suuri merkitys sisustus- ja suunnittelukokonaisuuden kannalta. Kyse on Timmerbackan mukaan suurempien tyyliratkaisuiden ja pienempien yksityiskohtien vuoropuhelusta.

– Aina on olemassa tietyt suunnitteluperusteet, joiden pohjalta tehdään yleisarkkitehtuurisia valintoja, jotka sitten vaikuttavat kausaalisesti pienempiin tuotevalintoihin. Tietty tyyli tukee tiettyä tuotetta ja tässä restaurointikohteessa R.3-sarja palveli meitä parhaiten, Timmerbacka selittää.

R.3-sarjan kalusteita on saatavilla monissa eri värivaihtoehdoissa ja useilla erilaisilla yhdistelmillä, mutta Oulun Arkkitehtikillan talolla päädyttiin siistin valkoisiin pistorasioihin ja valokytkimiin.

– Talomme kerroksissa on jo lähtökohtaisesti aika värikästä ja empiretyylissä yksityiskohdat ovat korostetusti valkoisia, joten oikean valinnan tekeminen oli lopulta helppoa, Timmerbacka toteaa.

Arkkitehtuuri on yksityiskohtien harmoniaa

Suurempien ja pienempien ratkaisuiden sovittaminen yhteen inspiroi Timmerbackaa arkkitehtuurisessa työssä.

– Rakennuksien suunnittelussa minua inspiroi käytettävyys, mutta myös kokonaiskuva. Tuotteen on pakko sopia yleisarkkitehtuuriin, mutta samoin myös arkkitehtuurin on sovittava kalustevalintoihin. Kokonaisuuden on oltava esteettisesti koherentti. Minulle on myös tärkeää miettiä valintoja kestävän kehityksen kannalta, hän tuumii.

Kyse on aina suunnitelmallisesta työstä, jossa valinnat pitää pystyä perustelemaan.

– Tuotevalintoihin vaikuttavat ympäröivät muodot, värit, akustiikka ja kohteen yleinen tunnelma. Arkkitehtuurisessa suunnittelutyössä pyritään aina vastaamaan johonkin kysymykseen, joten jos tuote on esimerkiksi liian räväkkä huoneen yleisilmeeseen verrattuna, ei valinta silloin ole oikea.

Arkkitehdin työssä kokonaisuuksien ja yksityiskohtien harmonian oppii havaitsemaan luonnostaan.

– Kun arkkitehti kävelee huoneeseen, hän näkee paljon asioita: kaikki yksittäiset elementit ja linjat sekä sen huoneen avaruuden, Timmerbacka pohtii.

– Jotta kokonaisuus on toimiva, tulee kaikkien palasten loksahdella kohdilleen.


Katso video Oulun arkkitehtikillan kiltatalosta!

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.
Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli