Pistorasiakeskus pinseri apuna Bolidenin rikasteen käsittelyn sähköistyksessä ja rakennustöissä

Porin merellisissä maisemissa Mäntyluodossa sijaitsee vielä tällä hetkellä rakennustyömaa, jolta ei kokoa tai näköä puutu. Sataman yhteydessä, vain metrien päässä merestä rakennetaan tällä hetkellä massiivista investointikohdetta, jolla parannetaan merkittävästi Boliden Harjavallan rikasteiden käsittelyä satamassa. Rakennusteknisessä sähkönjakelussa tässä kohteessa huolehtivat UTUn sähkökeskukset, joista pinseri-pistorasiakeskukset ovat suuressa roolissa.

Suurinvestoinnilla kohti ympäristötehokkuutta

Projektin valmistuessa voidaan rikasteiden punnitus ja näytteenotto tehdä heti laivasta purkamisen jälkeen. Tällä hetkellä samat asiat suoritetaan junakuljetuksen jälkeen Harjavallassa. Valmis kohde sisältää uuden punnitus- ja näytteenottolaitoksen sekä uuden rikastevaraston. Suurinvestoinnilla tähdätään ympäristötehokkaaseen ja kilpailukykyiseen toimintaan markkinoilla.  

Näytteenoton ja rikastevaraston rakentamisessa ollaan jo aivan loppusuoralla ja varsinainen toiminta alkaa vuoden 2023 alussa. Kohteen mittakaavasta ja rakennusprojektista kertoo se, että rikastevarasto on yli 250 metriä pitkä ja neliöitä valmiille kohteelle kertyy huimat 17 000. Tulevaisuudessa rikastetta voidaan säilöä varastossa jopa 150 000 tonnia.

Pinseri sähköistää rikasteen käsittelyn toimintaa nyt ja jatkossa

Massiivinen projekti on saanut kumppanikseen teollisuusautomaation ja sähköistyksen ratkaisutoimittajan Insta Automation Oy:n. Yritys toimittaa projektiin prosessisähköistyksen sekä instrumentoinnin suunnittelun. Lisäksi Insta Automation toimii projektissa sovellussuunnittelussa ja asennusvalvonnassa niin rakennus- kuin prosessisähköistyksessäkin.

Työmaalle on tilattu UTUn mallistosta 40 kpl pinseri pistorasiakeskuksia, joita käytetään suurimpien työkoneiden sähköistäjänä sekä rakennusaikana väliaikaisasennusten liittämiseksi sähköverkkoon. Pinsereitä on asennettu monipuolisesti niin sisä- kuin ulkotiloihin niin, että ne ovat helposti käytettävissä. Pinseri-keskusten lisäksi kohteessa on käytössä viisi Nalle-kennokeskusta sähkönsyötön tärkeänä selkärankana.

– Rakennustyömaan aikana pinsereitä on käytetty yllättävän paljon, ja kun varsinainen toiminta rikastevarastolla alkaa, pistorasiakeskuksia käytetään alueen yleisessä sähköntarpeessa, missä sitten tarve syntyykään, esim. huoltotöiden aikana, kertoo projekti-insinööri, Tomi Valli, Insta Automation Oy:ltä.

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.

Äärimmäiset olosuhteet vaativat kestäviä tuotteita

Kun ollaan meren äärellä ympäri vuoden, pitää kaikkien satamakohteeseen tilattavien tuotteiden kestää äärimmäisiä sääolosuhteita. Siksi tuotteen valinnassa pitää olla tarkkana.

– Tuotetta valittaessa tärkeintä on sen kestävyys, helppo huollettavuus sekä varaosien saanti. Pinsereiden laatuun, kestävyyteen ja helppoon asentamiseen olemmekin olleet tyytyväisiä. Hyvänä lisänä tietenkin se, että pinserit ovat täysin kotimainen ja jopa paikallinen tuote, Tomi Valli toteaa.

Pinseri-pistorasiakeskus on yksinkertaisen näppärä tuote varsinkin työmaaolojen sähköistykseen. Ne on suunniteltu äärimmäisiin olosuhteisiin ja kestävät niin hankalat sääolosuhteet kuin ympäristöolot. Se on helppo asentaa erilaisiin kohteisiin ja asentamisen jälkeen käyttö sujuu mutkitta.

– Pinsereitä on tilattu juurikin erityisen vaativiin käyttökohteisiin, kuten kostean säätilan satamiin, pölyäviin halleihin tai teollisuuslaitoksiin. Mallistosta löytyy rosterinen versio, joka kestää erityisen hyvin hankalia olosuhteita kestäen käytössä ns. isältä pojalle, UTUn tuotepäällikkö Juha Kakko kertoo.

Kysyttävää pinsereistä?

Tekninen tiimimme auttaa sinua projekteissamme. Laita viestiä lomakkeen kautta, niin vastaamme sinulle pian.

Sähkökeskukset, muuntamot, sähköauton lataus, UPS-laitteet, hallinto

Asiakaspalvelu

+3582 550 800
Toimipiste: Ulvila, pääkonttori ja tuotanto
Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli