Energiatehokkaasti valoisaan syksyyn

Pitkien, valoisien kesäiltojen kääntyessä syksyn hämärään, valaistus saa taas uuden merkityksen. Valaistuksen automaattisella ohjauksella saat varmistettua, että valot ovat oikeaan aikaan päällä, energiaa säästävästi. Porrasvaloajastimien, kellokytkinten ja hämäräkytkinten lisäksi Hager-valikoimastamme löydät tyylikkäät ja ennen kaikkea varmatoimiset liike- ja läsnäolotunnistimet piha- ja sisävalaistuksen automaattisiin ohjauksiin.

Miksi valaistusta tulisi hallita?

Rakentamisen energiatehokkuusvaatimukset ovat johtaneet huomattaviin parannuksiin rakennusten eristyksessä. Sen johdosta lämmitykseen ja ilmastointiin kulutetaan vähemmän energiaa. Siksi valaistus nousee keskeiseksi huolenaiheeksi, esimerkiksi liikekiinteistöissä. Niissä valaistuksen osuus energiankulutuksesta on keskimäärin 26 %. Valaistuksen ohjauksessa kannattaa tutkia eri vaihtoehtoja käyttökustannusten kurissa pitämiseksi ja kulutuksen vähentämiseksi.

  • LED-valojen käyttömukavuuden lisääminen (tehokas valonlähde, laadukas valo, ei häikäisyä)
  • Valojen kytkeminen päälle oikeaan aikaan: valot kytketään päälle vain tarvittaessa ja ne kytketään pois, kun huoneessa ei ole ketään tai valoa on riittävästi. Läsnäolotunnistimen asennus on tässä tapauksessa mielenkiintoinen vaihtoehto.
  • Valaistuksen käyttäminen tehokkaammin ylläpitäen optimaalinen mukavuus ja miellyttävä ilmapiiri. Teknisillä laitteilla voidaan muuttaa valaistustasoa tarpeen mukaan: himmentimettunnistimetkauko-ohjaus.
  • Eri valaistustarpeiden tunnistaminen: erittäin suositut kulkualueet, työajat, luonnollinen valaistus.

1. Sisävalaistus

Läsnäolotunnistimet tunnistavat, jos joku on huoneessa, ja kytkevät valot päälle ja pois sen mukaisesti. Kontaktorit ja kellokytkimet mahdollistavat valaistustoimintojen keskitetyt toiminnot. Valonsäätimillä säädät huonetilan valaistusta aina oikeaan tasoon paikallisesti tai etäohjattuna, parhaimmillaan myös automatisoidusti. 

2. Käytävien ja yleistilojen valaistus

Kulkualueilla valaistusta tarvitaan lyhyitä aikoja ihmisten liikkuessa näissä tiloissa. Liike- ja läsnäolotunnistimet mahdollistavat valaistuksen päällekytkennän silloin, kun joku saapuu alueelle. Tunnistimien huomaamattoman designin ansiosta ne voidaan asentaa kätevästi kattoon tai seinille.

3. Katettujen ja osittain katettujen parkkialueiden valaistus

Tunnistus ei ole sama, kun puhutaan ihmisten ja esineiden liikkeestä. Hagerin tunnistinvalikoima tarjoaa erilaisia teknologioita käyttöösi eri tilanteisiin. Esimerkiksi korkeataajuustekniikka sopii täydellisesti autojen parkkipaikoille. Sen avulla liikkuvat esineet, kuten ajoneuvot, saadaan tunnistettua riippumatta niiden lämpötilasta.

4. Ulkovalaistus

Olipa kyse kauppojen näyteikkunoista, valomainoksista tai julkisivuvalaistuksesta, valaistuksen ajastukseen ja voimakkuuden säätöön on monta eri tapaa. Ulko- ja sisävalaistusta voidaan hallita automaattisesti kellotetusti astronomisten kellokytkinten ja porrasvaloajastimien avulla. Vaihtoehtoisesti valaistusta voidaan ohjata vallitsevan sään- ja vuorokaudenajan mukaan käyttämällä hämäräkytkimiä ja liiketunnistimia. Parhaimmillaan energiatehokkaissa ratkaisuissamme yhdistyy sekä tarkka liiketunnistus, että energiatehokkuutta edelleen parantava, korkean hyötysuhteen LED-valopaneeli.

Luotettava kumppanisi valaistusohjauksissa

Hagerin liike- ja läsnäolotunnistimet ovat olleet mukana vuosien saatossa mukana lukuisissa liiketilaprojekteissa kotien ja vapaa-ajan rakennusten lisäksi. Ensiluokkaiset tuotteet ja UTUn tuotetuki ovat omiaan onnistuneiden projektien varmistamiseksi. Seuraavalla videolla voit tutustua miten uudella Riihimäen Cocksin käsipalloareenalla energiatehokkuus, käyttömukavuus ja moderni LED-tekniikka on saatu hyödynnettyä automaattisten ohjausten avulla.

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.
Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli