Uudistetuissa RMU-muuntamoissa mahdollisuus monipuolisiin varustuksiin

UTUn RMU-muuntamo Ulvilan tehtaalla

UTUn puistomuuntamoiden valikoima on uudistunut RMU-muuntamoiden osalta. Keskijännitejakelun osalta RMU-kojeistoihin perustuvat muuntamot tehdään kotimaisena työnä UTUn Ulvilan tehtaalla. Tuotekehityksemme tekee jatkuvaa kehitystyötä yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa, jotta voimme tarjota parhaat tuotteet ja ratkaisut Sähkönjakelu ja Energia -yksikön asiakkaillemme.

Miksi valita RMU-muuntamo?

Puistomuuntamoiden rakenteeseen voidaan sovittaa eurooppalaisten valmistajien ring-main-unit -kojeistot, jotka voidaan varustaa esimerkiksi automaatiolla, mittauskentillä, pika-jälleenkytkentäkykyisillä katkaisijoilla sekä vianpaikannuksella. Näissä uudistetuissa, kustannustehokkaissa RMU-muuntamoissa on uusi optimoitu runkomalli, jonka ansiosta on saavutettu selkeää tilansäästöä. Kuitenkin muuntajakoko voi maksimissaan olla jopa 1000kVA. 

Kaapeloinnin helpottamiseksi muuntamoiden keskijännitepuolen päätysokkelit on mahdollista avata, ja tarvittaessa tuotteisiin on saatavilla myös valokaaren purkauskanava sekä 2-3 eri versiota valokaaripurkauksen hallinnalle. Öljykaukalot ovat asiakkaamme valinnan mukaan joko kelluvia tai integroituja riippuen siitä, asennetaanko jakelumuuntaja valmiiksi tehtaallamme vai asiakkaan toimesta työmaalla maastossa. Myös ilmaeristeiset muuntamot ovat saatavilla valikoimastamme.

  • Uusi optimoitu runkomalli
  • Neljä eri kojeistovaihtoehtoa eurooppalaisilta valmistajilta
  • Kojeistojen varustus esim. automaatiolla ja mittakentillä mahdollista
  • 2-3 eri versiota valokaaripurkauksen hallinnalle
  • Kelluva tai integroitu öljykaukalo
  • Muuntajakoko maksimissaan 1000kVA Eco Tier 2 mukaan
  • Kustannustehokas RMU-muuntamoversio

UTU mukana muuntamoprojektissa alusta loppuun

UTU muuntamoiden rakenteissa on se etu, että laitteet pystytään suunnittelemaan asiakkaan tarpeen mukaan yksilöllisesti. Kuuntelemme aina asiakkaamme tarpeita ja toteutamme projektin asetettujen ehtojen mukaisesti. Myös laitetoimituksen jälkeen olemme asiakkaamme apuna muun muassa laitteiden huollossa sekä muuntamoiden etäkunnonvalvonnassa. UTUn muuntamot on suunniteltu kestämään Pohjolan vaativia ja vaihtelevia olosuhteita, ja ne on testattu sekä tyyppihyväksytty IEC62271-202 mukaan.

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli