Raportti valmis – näin asiakkaamme ja henkilöstömme arvioivat UTUa

UTU mittaa asiakkaidensa tyytyväisyyttä niin tuotteisiin kuin yleiseen toimintaan kahdesti vuodessa. Asiakastyytyväisyyttä ei kuitenkaan voi olla ilman, että kotipesä on kunnossa. Siksi mittaamme vuosittain myös koko UTU-konsernin tasolla oman henkilöstömme arvion työnantajansa toiminnasta. Tässä onkin vuoden 2021 viimeisimpien kyselyiden tulokset. Ennen kaikkea kiitos kaikille vastaajille niin asiakkaidemme kuin henkilöstömmekin osalta arvokkaasta palautteesta.

Mitä kuului UTUn vuoteen 2021?

Vuosi 2021 oli niin sähköalalla kuin muillakin toimialoilla komponenttipulan vuoksi erittäin haastava. Kuitenkin alan kasvu tukkumyynnissä mitattuna oli suurempaa kuin koskaan ennen – sähkötekniikan tukkumyynti kasvoi 8,4 % (Lähde: STK). Samoin UTUlla liiketoiminnan kasvu on ollut jopa yleistä markkinakasvua korkeampaa ollen n. 11 % tasoa, vaikka keskeisten raaka-aineiden kuten alumiinin, kuparin ja teräksen hintojen nousu ovat olleet korkeita. Hyvästä suorituksesta voimme kiittää niin aktiivisia asiakkaitamme, laadukkaita tuotteitamme kuin henkilöstömme ponnisteluja.

Vuoden 2021 aikana lanseerasimme useita uusia tuotteita niin omasta tuotannostamme kuin päämiehiemme valikoimasta. Vakiokeskusvalikoimamme vahvistui uusilla työmaa- ja pistorasiakeskusmallistoilla, ja nämä mopsit ja pinserit valmistuvatkin nyt täysin kotimaisena työnä Ulvilan tehtaalla. Sähkökeskusvalikoimaa täydentää nyt myös uudet harmaat ulkomittauskeskukset beagle ja collie -sarjoissa.

Sähköautojen lataukseen saimme uuden toimittajan, kun UTU aloitti yhteistyön Euroopassa suositun latausasemien valmistajan EVBoxin kanssa. Vuoden 2021 aikana monet asiakkaamme ovatkin saaneet kohteisiinsa mm. Elvi ja BusinessLine -latausasemia. Muuntamopuolella saimme tehtyä useitakin uudistuksia. Valikoimaan saatiin uusi muuntamomalli eli RMU-muuntamo. Lisäksi muuntamoita valvoo nyt etäkunnonvalvonta UTU Vahti, joka ilmoittaa muuntamoverkon poikkeamista jo ennen vikaantumista.

Asiakastyytyväisyys nosteessa haastavasta vuodesta huolimatta

Vaikeasta vuodesta huolimatta saimme pientä parannusta NPS-lukuumme. UTUn NPS luku vuoden 2021 osalta (yhdistettynä vuoden 2021 kevään ja syksyn kyselyjen tulokset) on nyt 47. Tutkimuskumppani Innoflamen kaikkien tutkimusten NPS-keskiarvo on 37, joten olemme selvästi tämän yläpuolella. Asiakaskunnastamme sähkösuunnittelijat ovat kaikkein tyytyväisimpiä NPS:n ollessa 57.

Eniten arvostetaan yksittäisistä asioista UTUn tuotteiden laatua, asiakaspalvelua ja myynnin ammattitaitoa. Sanallisissa vastauksissa näistä saimmekin palautetta mm. seuraavasti:

  • UTU:n kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Yhteyshenkilöt ovat palvelualttiita ja ystävällisiä. Tuotteet laadukkaita.
  • Laaja tuotevalikoima, laadukkaat tuotteet, hyvät tukipalvelut ja asiantuntijoiden tuki.
  • UTUn toiminta on laadukasta ja asiansa tuntevaa. Suunnitteluyhteystyö UTUn myynnin ja suunnittelun kanssa on ollut luontevaa.
  • The process from inquiry to purchase is straightforward and the delivery times are explained quite well

Tyytyväisyys toimitusvarmuuteemme oli valitettavasti laskenut ja sen eteen teemme lujasti töitä, jotta voimme toimia luotettavasti huolimatta haastavasta raaka-aine ja komponenttitilanteesta. Pyritään siis tässäkin parempaan suoritukseen UTUn puolelta.

Utulaisilla hallussaan menestyksen avaimet

Vuosi 2021 ei ole ollut helpoimmista myöskään omalle henkilökunnallemme. Useat utulaiset ovat väsymättömästi taistelleet komponenttipulaa vastaan, ja toisinaan olemme joutuneet venymään äärimmäisyyksiin löytääksemme asiakkaillemme sopivan ratkaisun. Markkinat ja tuotteiden kysyntä ovat kuitenkin olleet meille suotuisia. Kiitos vahvasta suorituksesta kuuluu osaavalle ja tekevälle UTU-tiimille, joka on varustettu erityisen suurella sisulla ja tehokkuudella.

Henkilöstötutkimuksen mukaan UTU-konsernin (Suomi, Baltia, Norja) työntekijätyytyväisyyden indeksi on tänä vuonna tasolla AA eli arvosanaksi muodostuu ”Hyvä”. Tulos on selvästi Suomen yleisnormin yläpuolella. Luokitus on noussut ilahduttavasti hieman viime mittauksesta.  UTUn henkilöstön kokonaistyytyväisyyttä nostavat aiempaa suurempi tyytyväisyys lähijohtamiseen, työnantajamielikuvaan ja yhtiön johtamiskulttuuriin. Vahvuuksiksi nousevat esiin toiminnan ja päätöksenteon tehokkuus, byrokratian vähäisyys ja hyvä perehdytys. Parannettavaa meille jää työn stressaavuuden hallinnassa, töiden organisoinnissa ja henkilöstön osallistamisprosessissa.

Mitä UTUlla 2022?

UTU on kasvava ja kehittyvä perheyritys – pidämme rattaat pyörimässä koko ajan. Tavoitteemme on katsoa pitkälle eteenpäin ja ketterästi myös muuttaa suuntaa tarvittaessa. Aloitimme vuoden 2022 vauhdikkaasti julkaisemalla tiedotteen liiketoimintakaupasta. UTU on ostanut Pajap Oy:n liiketoiminnan ja siten pistorasiapylväiden tuotanto Ulvilassa alkaa 1.4.2022 alkaen. Tämän myötä kaapeliteiden valikoima kasvaa ja meillä on asiakkaille tarjolla vajaan 100:n sähkönumerollisen tuotteen pylväsvalikoima. Suuren suosion saaneet harmaat sähkökeskukset ovat laajenemassa myös muihin sähkökeskusmalleihin. Samoin sähkökeskuspuolella saamme uutisia uudesta sähköautojen latauskeskuksesta sekä uudesta siistimmästä ja asentajaystävällisemmästä IT-Terrier Lite -sarjasta. Vuoden toisella puoliskolla kuulemme lisää myös uudistetusta Ilves kehikkokeskuksesta. Muita tuoteuutuuksia on tulossa myös toimittajakumppaniemme valikoimasta.

Jatkamme vuotta 2022 strategiamme mukaisesti kehittyvänä ja vastuullisena sähköalan kasvuyrityksenä.  

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli